Hyvinvointi ja terveys

Uupumus – 2555 päivää uusi minä

Uupumus, loppuunpalaminen, burnout, alipalautumistila, täysi stoppi – siitä on nyt 7 vuotta. Parantuminen ja palautuminen vei vuosia, mutta parasta kokemuksessa oli se, että sen myötä heräsin ja ymmärsin, miten suuri merkitys mielellä, arvomaailmalla, elintavoilla ja jo pelkästään ravinnolla oikeasti on meidän kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, terveyteen ja mieleen. Me pystymme oikeasti vaikuttamaan meidän oloon ja onnellisuuteen omilla valinnoillamme!

Uupumuksesta toipuvalle

Vinkkejä uupumuksesta toipuvalle perustuu omiin kokemuksiini. Olen kirjoittanut paljon aiheesta, koska se kosketti minua syvästi ja sen ajanjakson vaikutukset kehossa olivat todella rankat ja vakavat. Toipuminen kesti pitkään, koska uupumuksen kera tuli kasa muita fysiologisia oireita joita parantelin monen vuoden ajan.

Tahdon kirjoittamalla jakaa omaa kokemusta ja sitä kautta tukea muita vastaavassa tilanteessa olleita. Tässä jaan 12 ohjetta ja ajatusta siihen miten päästä eteenpäin ja toipua.

Valoa, voimaa, uskoa ja luottamusta,
Sara

Häpeä ja sen kahleet

”Häpeä on yksi ihmistä suojaavista tunteista, sillä se saa meidät miettimään tekojamme etukäteen, ja harkitsemaan miten meidän kannattaa toimia. Häpeä voi kuitenkin myös rajoittaa ja kaventaa elämää tarpeettomasti. Häpeän aiheet ovat usein yksilöllisiä ja lapsuudessa opitut säännöt vaikuttavat siihen, mikä meistä tuntuu hävettävältä.

Häpeän tunnetta kannattaa tutkia, varsinkin jos se tuntuu määräävän elämää suuressa määrin. Itsetuntemuksen kehittäminen, huumori ja itsensä ilmaiseminen ovat kaikki keinoja päästä irti tarpeettomasta häpeästä. Aiheettoman häpeän kyseenalaistaminen on merkki terveestä itsetunnosta ja se voi tuoda uusia voimavaroja elämään.”

Mistä sinä olet tuntenut tai tunnet häpeää? Miltä tuntuu katsoa toista silmiin? Entä kosketus, miltä se tuntuu? Onko sinusta luontevaa puhua ihmisten edessä vai pelottaako mahdollinen itsensä nolaaminen? Rajaako pelko sinua ilmaisemasta itseäasi? Rajaako häpeä sinua tuntemasta läheisyyttä toisiin? Lue lisää blogista!

Jaan tässä postauksessa myös hellän ”Parantava kosketus- rituaalin” ja menetelmän, jolla voit hoitaa itseäsi, omia kipukohtia ja vanhoja traumoja kehossasi. Sinä olet itsesi parantaja!

Lämmöllä ja luottamuksella,
Sara

Ayurveda

Ayurveda

Ayurveda tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Elämänoppia”, (Ayur-elämä, Veda-tiede, tieto), jonka tavoite on tasapaino – kehon, mielen ja sielun välillä.

Ymmärrys omasta uniikista keho-mieli tyyppistä, antaa mahdollisuuden tehdä optimaalisia valintoja ruokavalion, liikunnan, ravintolisien ja muiden elämäntapojen suhteen.

Minusta on mielenkiintoista oppia ymmärtämään eri lääketieteen aloja. Näin voi yhdistää ja hyödyntää ns parhaita paloja ja hyvältä tuntuvia asioita omaan elämäänsä!

Ehkä sinäkin olet innostunut Ayurvedasta!?

Intuitio - Kuudes aisti - Sara Adolfsen

Intuitio – Kuudes aisti

Onko kaikilla intuitio? Kyllä vain, mutta kaikilla ei välttämättä ole niin vahvaa yhteyttä omaan intuitioon. Intuitiota ja yhteyttä siihen voi kuitenkin harjoitella ja apuna voidaan käyttää erilaisia tekniikoita, joilla avata kanavaa omaan intuitioon, ns kuudenteen aistiin, eli oman elämän sisäiseen kompassiin. Lue lisää Intuitiosta ja miten kehittää sitä!
Insipiraatiota ja iloa lähettäen!
Rakkaudella,
Sara♥️✨