Hormonitoiminta ja sen tasapainottaminen

Hormonitoiminta on herkkä kokonaisuus, joka horjuu helposti, ellei siitä pidä huolta. Varsinkin naiset altistuvat herkästi hormonaaliselle epätasapainolle. Hermosto ja hormonitoiminta tekevät tiiviisti yhteistyötä. Hormonit vaikuttavat kaikkialla elimistössä ja jokaisena vuorokauden hetkenä. Ne herättävät aamulla ja nukuttavat illalla, ne vaikuttavat sydämen sykkeeseen, hengitykseen, nälän ja kylläisyyden tunteeseen, aineenvaihduntaan, painoon, energisyyteen, mielialaan, kasvuun ja lisääntymiseen. Krooninen stressi voi sekoittaa koko hormonitoiminnan ja aiheuttaa mm lapsettomuutta, niin naisille, kuin miehillekin.

Hormonitoiminta – krooninen stressi – ennenaikainen vanheneminen

Stressillä tarkoitetaan psykologiseen, fysiologiseen tai biologiseen kuormitukseen liittyvää tilaa. Tutkimusten mukaan jopa 60-80% yhdysvaltalaisten ihmisten lääkärinkäynneistä liittyy jollain tavalla stressiin. Euroopassa sairauspoissaoloista yli 50% on tilastojen mukaan stressin aiheuttamia. Solubiologi ja tutkija Bruce Lipton on todennut, että peräti 95% kaikista sairauksista on kroonisen stressin aiheuttamia. (1.)

Pitkään jatkunut stressi pitää kortisolitasoja (stressihormonia) koholla, vaikutus ulottuu niin kilpirauhashormonien tuotantoon, kuin sukupuolihormoneihinkin. Kortisoli vaikuttaa lisäksi melatoniinin (unihormonin) tuotantoon ja nostaa insuliinia (verensokeri ja sen säätely). Käytännössä hormonitoiminta on suuri kokonaisuus, joten jos epätasapainoa syntyy, niin oireita voi näkyä kaikkialla kehossa.

Stressi kuluttaa lisäksi kehon antioksidantti-varastoja, eli suojaravinteita, joita kehon toiminta ja palautuminen vaatii stressin aikana vielä normaalia enemmän selviytyäkseen kuormasta ja korjatakseen sen aiheuttamat vauriot. Jatkuva puskeminen ja 100 lasissa painaminen vanhentaa elimistöä ennenaikaisesti.

Tiesitkö, että biologinen tai fysiologinen ikäsi voi olla suurempi kuin kronologinen – eli ”kalenteri ikäsi” (aika siitä kun olet syntynyt)? Biologiseen ikään vaikuttaa geeniperimän lisäksi suuresti elintavat, kuten ravinto, liikunta, unitottumukset ja stressi, samoin kuin tupakointi.

Kalenteri-ikää tärkeämpi on tietysti ihmisen biologinen ikä. Sen voi nykyään selvittää verikokeessa mittaamalla telomeerien pituuden. Telomeeri on kromosomien päitä suojaava DNA-jakso. Niitä on verrattu kengännauhojen päissä oleviin muovisuojiin, jotka estävät nauhoja purkaantumasta.

Stressi aiheuttaa matala-asteista kroonista tulehdusta, joka vaikuttaa hormonitoimintaan, nopeuttaa vanhenemista, altistaa sairauksille ja lyhentää telomeerien pituutta ja elinikää. Olen kirjoittanut hiljaisesta tulehduksesta oman postauksen.

Höllää tahtia – anna aikaa palautumiselle – tasaa hormonitoiminta – pysäytä ennenaikainen vanheneminen

 Herkkä hormonitoiminta - Sara Adolfsen

 Pitkään jatkuneen stressitilan ja uupumuksen alla on monesti useita eri tekijöitä. Taustalla olevien syiden selvittäminen ja purkaminen vaativat aikaa. Oma uupumus aikanaan opetti saman, kuin minkä näen nyt valmentaessani asiakkaitani. Riittävä palautuminen vaatii useampien järkevimpien valintojen tekemistä, sekä selkeää arvojen ja asenteiden muutosta. Tunnolliselle tai suorittajalle tämä saattaa tarkoittaa sitä, että joistain asioista täytyy luopua ja tiettyjä uskomuksia avata ja purkaa.

”Stressikierteestä hellittäminen vaatii ennen kaikkea sitä, että asettaa itsensä ja palautumisen kaiken tekemisen edelle ja alkaa pikku hiljaa päästämään irti puskemisesta ja suorittamisesta, joka yleensä näkyy monella elämän osa-alueella.”

Tietoisilla valinnoilla, yksi kerrallaan, pala palalta voit alkaa rakentamaan hyvinvointiasi täysin uuteen tasapainon tilaan.

”Elämä ei ole suoritus, siitä tulisi nauttia ihan joka päivä!”

Herkkä hormonitoiminta - Sara Adolfsen

Miten palaudut arjessa?

Palautuminen on monille haaste, koska tänä päivänä arjen tahti ja työ on vaativaa ja kiireistä. Hektinen pyöritys on pahasta silloin, kun se on jatkuvaa, eikä siitä osata hellittää. Aikaansaaminen ja tehokkuus voi myös olla todella koukuttavaa. Ihminen voi kärsiä niin sanotun ylikunnon oireista ja alipalautumistilasta pelkästään kroonisen stressin vuoksi, missä mieli ja keho eivät rauhoitu, vaan puskevat juoksemaan hetkestä toiseen. Unettomuus tai jonkin tason unihäiriö on hyvin yleinen vaiva ja yhdistelmä kroonisen stressi kanssa. Uni ei ehkä tule heti, yöheräilyä voi esiintyä, tai sitten herätään jo ihan liian aikaisin aamulla kun kortisolitasot lähtevät jälleen nousuun.

Stressi on normaalia, paitsi jos se on kroonista. Pitkään jatkunut stressitila johtaa ennemmin tai myöhemmin hormonaalisiin ongelmiin tai jopa uupumiseen. Usein järjestämme aikaa esimerkiksi liikunnalle, mutta miksi emme järjestä samalla tavalla aikaa palautumiselle?

”Voisitko ajatella luopuvasi jostain, jotta saisit enemmän aikaa palautumiselle?”

Herkkä hormonitoiminta - Sara Adolfsen

Hormonitoiminta – Liikkeelle peruasioista

Ravinto

Hormonitoiminnnan tasapainoittaminen alkaa sokeriaineenvaihdunnasta. Kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että löydät juuri sinulle ja kehollesi sopivan ruokavalion, joka oikeasti tukee hyvinvointiasi, tuntuu kehossa hyvältä ja todella ravitsee sinua! Hormonitoiminnan kannalta on oleellista, että saat ravinnosta kaikkia hormoneille tarvittavia rakennusaineita, eli riittävä määrä hyviä rasvoja ja proteiinia. Tämä on elintärkeää.

Toinen tärkeä asia muistaa on, että insuliini, jota erittyy syömisen jälkeen, jonka tarkoitus on laskea verensokeria, on hormoni. Tasapainoisen hormonitoiminnan kannalta jatkuva sokerin tai yleensä verensokeria nopeasti nostavien elintarvikkeiden kuluttaminen, ei ole hyvä idea. Tähän kategoriaan kuuluu kaikki ns nopeat hiilihydraatit, kuten valkoiset viljat ja sokeripitoset ruuat ja juomat. Verensokerin heilahtelut näkyy hormonitoiminnassa ja jatkuvasti koholla oleva verensokeri altistaa mm ylipainolle, diabetekselle ja muille aineenvaihdunnan ongelmille. Jo pelkkä verensokeritasojen tasapainottaminen vaikuttaa suotuisasti hormonitoimintaan. 

Hyvä on muistaa myös, että ympäristömyrkyt, torjunta-aineet, perinteinen kosmetiikka, elintarvikkeet, maalit ja muovit ovat hormonihäiritsijöitä. Ne vaikuttavat luonnollisten hormonien muodostumiseen, vapautumiseen, toimintaan, aineenvaihduntaan ja poistumiseen elimistöstä. Maksan kuormittuminen ja hormonitasapaino ovat myös yhteydessä toisiinsa. Pyri aina vähentämään myös maksan kuormittumista, eli vältä kemikaaleja ja muovia parhaasi mukaan.

Pitkään jatkunut liian matala-energinen ruokavalio on yksin suuri stressitekijä elimistölle, samoin myös kulutusta paljon suurempi energiansaanti. Ravinnossa tulee lisäksi kiinnittää huomiota laatuun ja siihen, että saadaan riittävästi suojaravinteita. Huonolaatuinen tai meille sopimaton ravinto ovat stressitekijöitä elimistölle.

Paasto, kuten luonnollinen yön aikainen tai hieman sitä pidempi 10-14t paasto tasoittaa tutkitusti hormonitoimintaa ja vähentää tulehdusta elimistössä, joka on useimpien kroonisten sairauksien taustalla. Erään tutkimuksen mukaan todettiin, että rintasyövän uusiutumisriski pieneni, kun yön aikainen paasto kesti vähintään 13t.  (2.3.4.)

Hormonitoiminta säätelee mm nälän- ja kylläisyyden-tunteita. Monilla tämäkin säätely voi toimia heikosti. Niin stressi, ruuan määrä, niin sanottu syömisen aikaikkuna, eli aikaväli vuorokaudessa jolloin syömme päivän ateriat, ylipaino, univaje, vuorokausirytmi, kuin liikuntakin vaikuttavat näiden hormonien toimintaan ja tuotantoon.

Stressi ja suolisto

Stressi vaikuttaa aina ruoansulatukseen ja suolistoon. Mikäli ruuansulatus ei ole kunnossa, ravinto ei sula, eivätkä tärkeät ravinteet imeydy kunnolla. Asiakkaillani on usein erilaisia ruuansulatuskanavan oireita. Yleisimpiä ovat suoliston häiriintynyt bakteeritasapaino, suolahapon ja ruuansulatusentsyymien puute. Nämä voivat aiheuttaa oireita kuten turvotusta, vatsakipua, närästystä, löysävatsaisuutta tai ummetusta, röyhtäilyä ja ilmavaivoja. Pitempään jatkuessa ruuansulatuskanavan ongelmat voivat johtaa lisääntyneisiin oireisiin ympäri kehoa. Näitä ovat esim hormonitoiminnan häiriöt, energian puute, unettomuus, selittämättömät kiputilat, allergiat ja yliherkkyydet, ihottumat ja yleisesti sairastelukierre. Stressitilojen yhteydessä on muistettava hoitaa suolistoa ja ruuansulatusta asian mukaisesti tarpeen mukaan, esim L-glutamiinilla, ruuansulatusentsyymeillä, suolahapolla ja maitohappobakteereilla, lisäksi stressitekijöitä tulee tietoisesti vähentää.

Uni

Stressi nostaa kortisolitasoja ja kroonisen stressin myötä unenlaatu kärsii ennemmin tai myöhemmin. Unen määrään, mutta ennen kaikkea laatuun tulisi aina panostaa.

”Riittävä ja laadukas uni on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä!”

Univaje lisää tulehdusta kehossa, häiritsee immuunijärjestelmän toimintaa, hormonitoimintaa kokonaisuudessaan, se voi nostaa verenpainetta, vaikuttaa sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan, kohottaa insuliinia, sekä alentaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Riittävä ja laadultaan hyvä uni, on yksi tärkeimmistä hyvinvointia lisäävistä asioista, jota tulisi priorisoida.

Muutama vinkki rentoutumiseen ja palautumiseen

Olisi mahtavaa, jos illan voisi pyhittää täysin rentoutumiselle. Himmennä valot ja sammuta kaikki koneet ja ruudut 2 tuntia ennen nukkumaan menoa. Hiljenny tekemään rentoutumis-, hengityharjoituksia tai meditoi. Rentoutumiseen sopii hyvin myös piikkimatto, lämmin kylpy, rentouttava musiikki, eteeriset öljyt kuten laventeli, sekä yrttitee. Tärkeintä on, että löydät keinot, jotka toimivat parhaiten juuri sinulle.

Palautumista mittaava sormus

Suosittelen lämmöllä Oura-sormusta, joka mittaa unta ja palautumista. Olen itse saanut siitä suuren avun. Oura on parantanut elämänlaatuani merkittävästi ja auttaa minua ylläpitämään tasapainoa aktiivisten päivien, liikunnan, niin tehon kuin määrän, että levon ja palautumisen välillä!

Stressin ja palautumisen tasapainoa voi lisäksi mitata Firstbeat hyvinvointianalyysin avulla, joka mittaa sydämen sykevälivaihtelua, eli hermoston toimintaa.

”Olen havainnut mittauksia analysoidessa, miten yleistä on, että koko päivä mennään ”punaisella” (autonomisen hermoston sympaattinen, eli taistele-pakene osa on aktiivisena) ja vasta yöllä palaudutaan, jos palaudutaan (parasympaattinen, lepoon ja ruoansulatukseen tarvittava hermosto aktivoituu).”

Pelkkä yön aikainen lepo ja palautuminen ei kuitenkaan riitä siihen, että stressin ja palautumisen välillä vallitsisi tasapaino. Palauttavia hetkiä tulisi sisältyä myös päivään. Mittaus antaa selkeän kuvan siitä, millainen tasapaino on aktiivisen ajan/ stressin/ liikunnan ja palautumisen/levon sekä yön aikaisen unen välillä on. Näet ja opit miten voit parantaa palautumista ja tasapainoa arjessasi.

Stressi nostaa kortisolitasoja ja kroonisen stressin myötä unenlaatu kärsii ennemmin tai myöhemmin. Unen määrään, mutta ennen kaikkea laatuun tulisi aina panostaa.

”Riittävä ja laadukas uni on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä!”

Univaje lisää tulehdusta kehossa, häiritsee immuunijärjestelmän toimintaa, hormonitoimintaa kokonaisuudessaan, se voi nostaa verenpainetta, vaikuttaa sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan, kohottaa insuliinia, sekä alentaa henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Riittävä ja laadultaan hyvä uni, on yksi tärkeimmistä hyvinvointia lisäävistä asioista, jota tulisi priorisoida.

Firstbeat mittaus tarjoushintaan 169€ (norm 200€)

Mittauksen jälkeen saat tuloksen ja raportin suoraan sähköpostiisi. Tähän kokonaisuuteen kuuluu myös 30 min henkilökohtainen palautepuhelu kanssani.

Firstbeat tilaus osoitteesta sara@naturalwellness.fi

Liikunta

Liikkuminen on meille luonnollista. Päivä tulisi olla kevyesti aktiivinen ja pitempää istumista on terveyssyistä hyvä välttää. Suositus on, että työskentelyasentoa vaihdetaan 30min välein tai, että yhtämittainen istuminen ei ole tuntia pitempi.

Liikunta on erittäin tärkeää kehon normaalille toiminnalle, mutta sen tulee olla tasapainossa levon ja palautumisen kanssa. Stressitekijöitä ovat sekä liian kova ja raskas liikunta, kuten myös liikkumattomuus.

”Jos olet nukkunut huonosti, ei välttämättä ole järkeä mennä tekemään kovaa treeniä!”

Arvioin itse liikunnan määrän ja tehon sen mukaan miten olen levännyt ja palautunut. Oura-älysormus auttaa myös tässä! Olen käyttänyt sormusta jo yli 2 vuotta, enkä luopuisi siitä mistään hinnasta! Tästä voit lukea lisää kokemuksiani!

Löydä itsellesi sinun tapa liikkua, jotain mikä tuottaa vahvan energisen olon ja runsaasti iloa! Liikunnan tulisi parhaimmassa tapauksessa tapahtua pitkin päivää. Tasapaino ei välttämättä tule sillä, että istutaan ensin koko päivä toimistolla ja sitten mennään lenkille tai salille. Tutkimusten mukaan tämä ei lisää pitkäikäisyyttä. Jos päivätyösi on toimistolla, muista myös välillä seistä työpöydän äärellä ja ota portaat hissin sijaan! Itse liikun kaupungissa aina pyörällä.

Välillä on hyvä haastaa itseään. Liikunta saa tuntua, sopivasti kuormittaa kehoa ja kehittää. Ennen kaikkea ilolla liikkuminen on minusta se juttu, joka ylläpitää kestävää hyvinvointia ja lisää terveyttä! Palautumisen ja unen kannalta sanoisin, että optimi on, että lähdet liikkumaan hyvällä fiiliksellä, tunnet että energiaa riittää treeniin ja sen jälkeenkin on vielä hyvä fiilis ja nukut seuraavana yönä hyvin!

Entä ne todelliset unelmat?

Jos päivästä toiseen juoksee elämän läpi, saattaa olla, että osa elämästä jää kokematta. Voi olla, ettei aikaa edes jää niille asioille, jotka ovat oikeasti sinulle merkityksellisiä.

”Millaista elämäsi olisi, jos aika- ja rahakäsitettä ei olisi olemassa?
Mitä tekisit? Missä asuisit? Kenen kanssa viettäisit aikaasi?”

Nauti elämästä – Hormonitoiminta kiittää!

Nyt kun valoisa vuodenaika on koittanut ja energiaa riittää, voit sinäkin luoda uutta, vahvistaa juuriasi ja kasvattaa aivan uusia oksia elämäsi puun haaroihin ja saada hyvät hormonit hyrräämään! Onko elämässäsi jotain sellaista, mistä olisi hyvä luopua, jotain joka lisää turhaa stressi-kuormaa? Voit hetkenä minä hyvänsä, tehdä lisää tilaa ja alkaa luomaan uutta elinvoimaa ja tuoda tietoisesti uudenlaista tasapainoa arkeesi valitsemalla hyvinvointiasi tukevia asioista ja sellaista erityistä hyvää, jota tunnet juuri nyt tarvitsevasi. Sisällytä elämääsi vielä enemmän sitä, mikä saa sinut hymyilemään ja voimaan hyvin! Anna itsellesi lupa nauttia ja valitse sinut!

Mihin hyvinvointia lisäävään asiaan keskityt juuri nyt? Mitä hyvää voit tuoda lisää arkeesi ja elämääsi?”

Herkkä hormonitoiminta - Sara Adolfsen

Tahdotko lisää omaa aikaa, lisää aikaa rakkaiden parissa, lisää matkustelua, luontoa, harrastuksia ja liikkumista, lisää spontaaneja irtiottoja arjessa, enemmän lepoa ja unta, lisää iloa ja naurua, lisää tanssia, hyvää ruokaa, lisää vapautta, ihanuutta, entä tahdotko lisää elämästä nauttimista? Sinä voit luoda kaiken mitä haluat!

Elämän ei kuulu olla jatkuvaa paineen sietoa. Elämä voi olla iloista, kevyttä, harmonista ja mukavaa!

Ihanuutta päivääsi ihana! ❤️

Lämmin halaus ja kaunista juhannuksen aikaa,

Sara

Kun valmennus kutsuu sinua, voit lähettää minulle viestiä osoitteeseen sara@naturalwellness.fi. Kysy lisää tai varaa aika ensimmäiseen maksuttomaan tapaamiseen. Tutustutaan ja mietitään yhdessä, olenko oikea henkilö juuri sinulle, auttamaan sinua eteenpäin unelmiesi ja hyvinvointisi polulla.

Herkkä hormonitoiminta - Sara Adolfsen

Piditkö julkaisusta Hormonitoiminta?