Uupumuksesta toipuvalle

Uupumuksesta toipuvalle perustuu omiin kokemuksiini. Olen kirjoittanut paljon aiheesta, koska se kosketti minua syvästi ja sen ajanjakson vaikutukset kehossa ja mielessä olivat todella raskaat. Toipuminen kesti pitkään, koska kroonisen stressitilan ja uupumuksen kera tuli lukematon määrä fysiologisia oireita, jotka kaikki puhuivat epätasapainosta, ja joita parantelin monen vuoden ajan.

Uupumuksesta toipumiseen meni minulta ainakin 4 vuotta, mutta osittain se johtui myös siitä, että en ymmärtänyt pysähtyä riitävästi, stressitasot pysyivät koholla monesta eri syystä. Lisäksi olin aika yksin. Etsin tietoa, opiskelin uutta, hoidin itseäni ja kokeilin eri tapoja millä saada itseni takaisin tasapainoon ja terveeksi. Se vei paljon aikaa. Palautuminen oli minulle pitkä ja hidas prosessi, mutta olen kokemuksestani kiitollinen. Se opetti todella paljon ja antoi paljon työkaluja joiden avulla voin ylläpitää tasapainoa tänään.

Voit lukea lisää mitä olen aiheesta ja sen ympäriltä koirjoittanut aiemmin blogissa. Linkit jutun lopussa.

Kokonaisuuden hahmottaminen

Sekavassa uupuneessa ja sumuisessa mielentilassa koin, että on haastavaa nähdä kovinkaan selkeästi yhtään mitään. Ajatus katkeilee ja kokonaiskuva on puutteellinen. Lisäksi unohtelee asioita ja ajatus katkeaa kesken lauseen. Sanoja tai jotakin asiaa tavoitellessa tuntuu, että pään sisällä on jokin yhteyskatkos. Tieto ei kulje tai siirry normaalisti. Oppiminen ja keskittyminen oli myös todella haastavaa.

Jokainen selkeä hetki on kuin lahja uupuneelle, sillä parantumisen ja uupumisesta toipumisen kannalta on todella tärkeää, että pystyy ymmärtämään tilanteen, miten siihen on tullut ja että näkee sen, miten paljon itse voi vaikuttaa omaan toipumiseen. Uupumuksen keskellä voi olla haaste nähdä miten jatkaa. On tehtävä isoja omaan terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavia valintoja ja muutoksia. Suunta on kuitenkin eteenpäin ja ylöspäin. Kokonaisuuden hahmottamisesta avautuu itsessään jo paljon vastauksia.

Uupumus ei tule hetkessä

On hyvä koittaa pitää mielessä, että uupumus ei ole tullut hetkessä. Takaisin tasapainoon palaaminen vaatii oman ajan, joka on hyväksyttävä. Lohtua ja toivoa voisi tuoda ajatus siitä, että mikään tila ei ole pysyvä. Kaikki täällä ja tässä elämässä on muuttuvaa, niin meidän elämäntilanne, olo, kuin tunteetkin. Tiedän hyvin, millaisia tunteita uupumus herättää.

”Kokemus pysäyttää ja kutsuu jokaista kohtaamaan itsensä. Uupumus kutsuu muutokseen ja uuden elämänjakson aloittamiseen.”

Toivon jokaiselle uupumuksen kohdanneelle tai siinä olevalle ja uupumuksesta toipuvalle paljon sisäistä voimaa, uskoa parempaan ja toivoa silloinkin kun olo tuntuu toivottomalta. Kannustan sinua luottamaan itseesi ja kehoosi. Sinä tiedät kyllä, mikä sinulle on parasta.

”Valoa on, sitä on aina. Toivoa on aina. Luota itseesi ja siihen, että tulee päivä, jolloin koittaa kirkkaus ja jolloin voit katsoa taaksesi ja todeta, että huh, olipa matka, mutta tulipa tehtyä!”

Jonain päivänä tulet näkemään, että ilman kokemustasi, et olisi se kuka olet. Kaikilla kokemuksilla on syy ja suurempi tarkoitus. Näin on myös uupumuksella. Se ravisuttaa elämää ja ihmistä tosi kovaa ihan syystä. Todennäköisesti merkkejä oli jo aimmin, mutta ihmisyydessä joskus on opeteltava asioita näiden haastavien kokemusten kautta. Elämä pysäyttää, ellemme itse osaa tai ymmärrä pysähtyä.

Voimia siis, uskoa, toivoa ja luottamusta. Kaikki kääntyy kyllä hyväksi ♥️

Uupumuksesta toipuvalle - Sara Adolfsen - Natural Wellness

Tässä ohjeet uupumuksesta toipuvalle:

1. Pysähdy ja hengitä.

Ota aikaa itsellesi. Ota hetki kerrallaan. 

2. Harjoittele hyväksymään.

Tähän ei olla tultu päivässä, joten toipuminen vie aikaa. Tämä aika on myös hyvin opettavaista, joten luota siihen, että jonain päivänä kaikki vielä selkenee.

3. Koita nähdä kokonaisuus.

Näe miten tähän on tultu, sillä sieltä löytyy myös vihjeitä ja vastauksia, jotka auttavat sinua toipumaan ja eteenpäin juuri nyt.

4. Suorittaminen ja irtipäästäminen.

Uupumukseen liittyy aina suorittaminen ja puskeminen. Myönnä se ja käy läpi missä kaikkialla elämässäsi olet suorittanut ja puskenut. Teetkö sitä edelleen? Mieti miten voisit päästää suorittamisesta ja puskemisesta irti.

5. Syvällä olevat uskomukset.

Mitä pitempään työstät asiaa, sen syvemmälle pääset tai vaihtoehtoisesti voi syvällä olevat syyt toki löytyä nopeastikin. Tämä on hyvin yksilöllistä. Jotta ymmärtää tilanteen laajuuden, on hyvä pyrkiä löytämään suorittamisen takana olevat uskomukset. Pelkkä suorittaminen ei ole syy uupumukseen. Syy löytyy sen takaa tai alta, syvistä uskomuksista.

6. Meditaatio, läsnäoloharjoitus, jooga, mindfulness, ulkouilu, luonto.

Mikä auttaa ja sopii sinulle parhaiten juuri nyt, tee sitä. Koita pysyä kevyesti liikkeellä. Harjoittele tasapainoa. Luonto hoitaa sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Vietä aikaa luonnossa.

7. Muutos

Uupumus viestii kipeästä muutoksen tarpeesta. Kaikki edellä mainitut kohdat auttavat sinua myös muutokseen. Pysähtyminen, hyväksyminen, kokonaisuuden hahmottaminen, irtipäästäminen, syvien uskomusten työstäminen, hiljentyminen, meditaatio, jooga, luonto… Nämä kaikki tekevät lisää tilaa ja mahdollistavat muutoksen ja sen, että näkee mikä on oma oikea suunta.

”Jos tahdot voida hyvin huomenna ja tulevaisuudessa, on tänään tehtävä jotakin sen eteen. Samanlainen toiminta tuo samanlaista tulosta. Tietynlainen toiminta ja uskomukset ovat johtaneet uupumukseen. Toimintaa on siis muutettava.”

8. Itsensä kuuntelu

Uusi tapa olla ja toimia on harjoitella kuuntelemista. Herkisty kuuntelemaan omaa oloasi, kehoasi ja mieltäsi. Voit kysyä itseltäsi; Mitä minä tarvitsen juuri nyt? Toimi sen mukaisesti. Kuuntele miltä tekeminen tuntuu, miltä ihmisten seurassa tuntuu… opettele kuuntelemaan omia tarpeitasi ja rajojasi. Opettele ilmaisemaan näitä rohkeasti, koska ne ovat parasta sinulle.

Oman aidon hyvän olon löytäminen kuuntelemisen kautta, avaa mahdollisuuden suurempaan ymmärrykseen itsestä, omasta tilanteesta ja siitä mitä tulee tehdä, jotta toipuminen nopeutuu ja helpottuu ja jotta sama tilanne ei enää toistuisi. Sinä tiedät mikä on sinulle parasta.

9. Ole armollinen itsellesi.

Saat todennäköisesti muistuttaa itseäsi tästä yhä uudelleen ja uudelleen. Vanhasta mallista on vaikea päästää joskus irti ja tämän ajanjakson aikana voi nousta kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita. Ymmärrä itseäsi. Puhu läheisille ja muistuta itseäsi olemaan armollinen itsellesi. Olet piiskannut itseäsi jo riittävästi. Nyt on aika integroida lempeitä arvoja elämään.

10. Et ole yksin.

Hae apua mistä sitä saa. Ota sairaslomaa, tämä on täysin oikeutettu syy siihen. Hae apua työterveyshuollosta tai koulun taholta, mikäli olet näiden piirissä. Jos koet tarvivasi keskusteluapua, sano se ääneen. Jos tarvit nukkumiseen lääkettä, pyydä. Melatoniini ja monet yrtit voivat hyvinkin auttaa illalla parempaan uneen. Joskus voi hetkellisesti tarvita muutakin. Käy siis lääkärissä, mutta muista kuitenkin kuunnella itseäsi. Ota vastaan se, mikä tuntuu sinusta oikealta.

12. Ole rakas itsellesi.

Anna anteeksi, sekä itsellesi, että muille. Myötätunto, ymmärtäminen, hyväksyminen ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Hoida itseäsi, ole itsesi paras ystävä, anna itsellesi vain parasta, olet ansainnut sen nyt ja tästä eteenpäin.

12. Uupumisen lahja.

Tänä päivänä näen itse, miten uupumus on ollut lahja. Se vei minut täysin uuteen suuntaan, joka on tuottanut minulle joka vuosi lisää hyvää kaikilla – kehon, mielen ja sielun tasoilla. Tämä uusi suunta johdatti minut jopa upeimpien ystävien luokse, joilla on samanlaiset hyvinvoinnin arvot elämässä kun minulla.

Uupuminen ei koskaan tule sattumalta tai kehity hetkessä. Elämä pysäyttää, jos emme itse ymmärrä tai osaa pysähtyä. Kaikella on tarkoitus. Tästäkin me voimme oppia. Toivoa on. Edetään päivä ja hetki kerrallaan.

Kun tunnet, että tarvitset ohjausta päästäksesi takaisin tasapainoon ota rohkeasti yhteyttä. Teen funkitonaaliseen lääketieteeseen pohjautuvaa ravintovalmennusta ja henkistä valmennusta.

Valoa, voimaa, uskoa ja luottamusta,

Sara Adolfsen - Natural Wellness

Tässä linkkejä mistä voit lukea lisää:

Rikkoa vai rakastaa – uupumistarina 

Vatsavaivat – oma tarina

Kilpirauhanen – miten paransin hypotyreoosin

Tarinani – polkuni

Autoimmuuniruokavalio – takaisin tasapainoon

Inspiroidu myös Instagramissaja Facebookissa.