Kuukautiset – jokaisen naisen sisäinen prosessi. Kuukautiset voivat olla joko ystävä, vihollinen tai jotain siltä väliltä. Suhde on henkilökohtainen, sellainen, jonka vain nainen voi ymmärtää.
Millainen suhde sinulla on kuukautisiisi? (jos olet siis nainen) Miehenä voit myös tarkastella asiaa miehen näkökulmasta. Oletko koskaan ajatellut, että niihin voi olla suhde? Entä oletko koskaan ajatellut, että kuukautiskiertoon ja sen vaiheisiin voisi liittyä jotain paljon syvempää? Jos olet mies, niin mitä ajatuksia ja uskomuksia sinulla liittyy naisen kuukautisiin?
Seuraavaksi valoitan hieman omaa matkaani kohti naiseutta ja kokonaisena olemista. Lopussa avaan eri näkökulmia aiheeseen liittyen. Kirjoitan myös siitä, miten ehkäisypillerit vaikuttavat meihin, puhun uuden ajan seksuaalikasvatuksesta, kulttuurin vaikutuksesta, kuun kierrosta, yhteydestä luontoon, omaan luontoon, sekä kuukautiskierrosta ja sen yhteydestä luonnon sykleihin ja vuodenaikoihin.
Matkani kohti naiseutta
Kuukautiset oli asia, jota en nuorempana en osannut arvostaa. Kaikki oman sukupolveni teini-ikäiset kokivat enemmän tai vähemmän inhoa niitä kohtaan. Yleinen toive oli, ettei niitä olisi. Jollain tasolla koin, ettei tuo ajatus ollut täysin omani, mutta toisaalta en oikein tiennyt mitä muuta ajatella niistä. Kaikkein helpointa oli mennä virran mukana ja yhtyä samaan kuukautisten vastaiseen liikkeeseen. Olihan se totta, että ennen kun kuukautisten kanssa oppi olemaan, vuoto aika oli ajoittain tosi rasittavaa, rajoittavaa, sotkuista ja epämukavaa.
Kipua ja häpeää
Muistan kirkkaasti, että joillain tytöillä oli niin pahat kivut, että he jäivät aina toistuvasti kotiin koulusta sen vuoksi. Kerran sain itse kokea sen, ja kävelin kalpeana oksennus suussa kaupungin läpi koulusta, äidin työpaikalle lepäämään. Muistan myös, kun huomasin joillain tytöillä tahroja housuissa ja pelkäsin itse sitä, kuinka noloa olisi, jos vuotaisin läpi kuukautissuojan ja kaikki näkisivät sotkun. Kaikenlaisia tunteita sitä on kokenut ja tuntenut kuukautisiin liittyen. Nuorena koin sen olevani itsestäni irrallinen asia. Ne tulivat ja menivät, olivat jotain ylimääräistä. En osannut hyväksyä niitä osana suurempaa kokonaisuutta, koska en nähnyt niiden syvempää merkitystä.
E-pillerit – kaiken pelastus?
Meidän luokan tytöt marssivat kaikki 14-vuotiaina kouluterkkarin vastaanotolle käsi ojossa. Kaikki saivat pillerit, mitään enempää kysymättä. Oltiin hirmu tyytyväisiä, kun pillereiden avulla pystyi kontrolloimaan vuotoa ja jopa hyppäämään yli useammat kuukautiset, vain syömällä putkeen monta pilleri-kiekkoa peräkkäin. Helppoa! Ei huolen häivää! Eikä tarvinnut murehtia kondomeistakaan. Sehän oli pojistakin tosi kivaa.
Onneksi jotain oli mennyt perille ehkäisystä ja sukupuolitaudeista. En itse harrastanut irtosuhteita, vaan seurustelin aina yhden pojan kanssa pitempään kerrallaan. Kondomia käytettiin ensin, kunnes suhde oli sillä tasolla, että siitä luovuttiin. E-pillerit ehkäisivät raskauden, mutta se mitä en ymmärtänyt silloin oli, että ne ehkäisivät jotain muutakin…
”Turrutin oman orastavan naiseuteni, kehoni luonnolliset tuntemukset ja kauniin syklin. En ikinä oppinut tuntemaan itseäni ja kehoani oikeasti.”
Lopetin pillerit vasta 14 vuoden jälkeen, eli 28-vuotiaana, kun tein fitness-ajan ja uupumuksen jälkeen yhden elämäni suurimman muutoksen.
”Siivosin elämästäni pois kaiken, minkä koin haittaavan luonnollista elämän ja energian virtausta ja yksi niistä oli e-pillerit.”
Muistan, että tunsin tuolloin jo tosi vahvaa inhoa pillereitä kohtaan ja näin miten ne olivat tukahduttaneet osan naiseudestani, jotain sellaista minussa, mitä en vielä tuntenut.
”Samaan aikaan minua pelotti kohdata itseni, pelotti kohdata se, mistä en vielä tiennyt mitään. Nyt olin kuitenkin valmis.”
Pillereiden jälkeen
Tästä seuraavat pari vuotta, kärsin kuukautisten puuttumisesta, amenorreasta tai oligomenorreasta, eli epäsäännöllisyydestä ja pitkistä vuoto-väleistä. Kuukautiset tulivat välillä ja tosi epäsäännöllisesti.
Olen kirjoittanut uupumis-ajan fysiologisista oireista ja vatsavaivoistani, jotka liittyivät krooniseen stressitilaan. Uskon, ja olen kokenut, että kerran kun keho on stressistä mennyt aivan sekaisin, hermosto ja hormonitoiminta reagoi tosi voimakkaasti edelleenkin kaikkiin muutoksiin.
Ajoittain kun olen altistunut uudelleen kovalle stressille tai ruokavalioni on muuttunut, on keho reagoinut myös hormonaalisesti. Pariin otteeseen olen kärsinyt myös polymenorreasta, eli lyhyestä kierrosta, jolloin kuukautiskierron pituus jäi alle 23 päivää toistuvasti. Vaikka kuukautiset ovat pillereiden lopettamisen jälkeen löytäneet säännöllisen rytmin, epäilen, että useat kierrot ovat olleet anovulatoorisia, eli ovulaatio on puuttunut. Olen havainnut, että esimerkiksi minulla matala hiilihydraattinen ruokavalio aiheuttaa tätä.
Normaalisti tunnistan selkeästi ovulaation tyypillisestä kananmunanvalkuaista muistuttavasta eritteestä ja tunnen selkeästi kummasta munasarjasta munasolu irtoaa. Ruokavaliolla ja elämäntavoilla on ollut suuri vaikutus kuukautiskierron säännöllisyyteen ja ovulaatioon.
Koekaniini itselle
Olen toiminut koekaniinin lailla itselleni ja opetellut asioita kantapään kautta. Nyt, kuuden vuoden jälkeen pillereiden lopettamisesta, minun kierto on säännöllinen, mutta reagoi todella herkästi kaikkeen. Olen äärettömän tyytyväinen, että lopetin pillerit ja halusin vastaanottaa naiseuden sen kaikissa muodoissa.
Onneksi tein sen silloin vajaa 30-vuotiaana, enkä vaikka juuri ennen toivottua raskautta. Sitä kun ei voi tietää tai ennustaa, kuinka kauan hormonaalisen tasapainon palautumiseen menee, mikäli alla on muita tekijöitä, jotka ovat sotkeneet sitä. Periaatteessa pillereiden jälkeen hormonitoiminnan pitäisi normalisoitua aika pian, mutta aina ei ole niin.
Pillerit peittoavat alleen myös kaikenlaista. Pahimman stressijakson aikana uupumisen aikaan söin pillereitä ja minulla oli kuukautiset niiden avulla. Todennäköisesti minulla ei olisi ollut vuotoa muuten ollenkaan.
Toisena suurena kiitollisuuden kohteena on se, että ymmärsin, etten pillereiden kanssa tuntenut oikeaa itseäni, todellista luonnollista kehon sykliä, naiseuttani, haluani. Siihen halusin tutustua. Halusin yhteyden kehooni luonnollisena, sellaisena kuin sen on tarkoitus olla.
Seksuaalikasvatus koulussa ja kotona
Toivon, että vanhemmat hoitavat lasten seksuaalikasvatuksen, eikä sitä jätetä vaan koulun varaan. Oma äitini totesi, kun kuukautiset alkoivat, että tämä ei sitten tarkoita sitä, että sinun pitäisi tulla raskaaksi. Se oli siinä.
Koulussa ala-asteella opettaja hyppäsi koko lisääntymisjakson yli kirjassa ja sanoi, että voitte kotona lukea tämän läpi. Meitä nauratti jo silloin. Alussa olin aika yksin näiden asioiden kanssa. Epäilen, että pojat saattoivat jakaa vähän enemmän keskenään kuin tytöt. Ei näistä asioista ainakaan omassa lapsuudessa ja nuoruudessa kovin avoimesti puhuttu, ehkä siksi, koska vanhemmat ja aikuiset ympärillä antoivat sellaisen käsityksen, että niistä tulee hyssytellä.
Kuukautiset, valkovuoto, erektio, siemensyöksy, penis, vagina ja seksuaalisuus ovat mitä luonnollisimpia asioita maan päällä. Näistä pitäisi jokaisen vanhemman puhua lapsilleen. Jos näiden sanojen pelkkä lukeminen saatika ääneen sanominen aiheuttaa epämukavia tuntemuksia, voisi olla syytä miettiä miksi.
Mikä vaikuttaa naisen kiertoon?
Moni asia vaikuttaa naisen kuukautiskiertoon. Lääketieteellisesti sekä ylipaino, että alipaino, kaikki hormonaaliset häiriöt ja epätasapainotilat muissakin hormoneissa, vaikuttaa naisen sukupuolihormonien tuotantoon ja siten myös kuukautiskiertoon. Jos altistut joko sisäsyntyiselle tai ulkoa tulleelle stressille, on tämä selkeä viesti kehollesi, että nyt ei ole aika lisääntyä. Tästä syystä naiselle on todella tärkeää kulkea oman luonnollisen syklin mukaan, kehoa kuunnellen, riittävästi syöden ja leväten ja lisäksi tulisi pitää stressihormonit mahdollisimman matalina, jotta keho toimisi optimaalisesti ja kuukautiskierto toimisi normaalilla tavalla.
Erilaiset hormonaaliset häiriöt ovat todella yleisiä tänä päivänä. Lapsettomuusklinikalla kävijöitä on paljon. Mitäs luulette, jos me oikeasti pysähtyisimme ja kuuntelisimme, jos me edelleen elettäisiin vahvassa yhteydessä itseemme, kehoomme ja luontoon – olisiko lapsettomuutta tai hormonaalista epätasapainoa niin paljon? Mitä teidän intuitio sanoo?
Helpommin sanottu kuin tehty?
Meidän elinympäristö ei tue elämää, naisen luonnollisten syklien mukaan, ellei siihen oikeasti kiinnitä huomiota, ellei rakenna itselleen sellaista mahdollisuutta. Olemme jopa saattaneet jo syntyessämme olla stressaantuneita, paitsi se, että synnytys ja tähän uuteen maailmaan tuleminen on valtava stressitekijä, on äitimme saattanut olla odotusaikana stressaantunut tai jopa masentunut, jolloin hänen stressihormonit ovat virranneet myös meidän suonissa.
Kuukautiset ja niiden pyhä aspekti
Kuukautiset ovat pyhä asia, jota jokaisen naisen ja miehen tulisi kuunnella ja kunnioittaa. Se on paljon enemmän kuin mitä biologian tunneilla meille opetetaan, tai mediassa annetaan ymmärtää, samoin on seksuaalisuuden, seksin ja lapsen syntymän kohdalla.
Kuukautiskierto on itseasiassa elämän kiertoa. Siinä on erityinen taika. Naiselle jokainen kierto on mahdollisuus ymmärtää ja lukea oman kehon viestejä ja sitä kautta tarjota itselleen ja keholleen mahdollisesti tarvittavaa parannusta.
Jokainen kierto tarjoaa mahdollisuuden sekä fyysiselle, keholliselle, että henkiselle ja henkilökohtaiselle kasvulle ja kehitykselle. Meidän tulee luoda yhteys tähän mahdollisuuteen, eli itseemme ja kehoomme, jotta voimme kuulla sen, mikä on juuri nyt läsnä, tässä hetkessä.
Moni kokee vahvoja PMS (premenstrual symptoms) oireita, ennen kuukautisten alkua ja juuri niiden alkaessa. Kivut ovat myös yleisiä. Nämä voimakkaat oireet, eivät ole normaaleja oireita, vaikka meille näin opetetaan. Todellisuudessa ne ovat kehon viestejä meille, joita meidän tulisi kuunnella huolella. Nämä voimakkaat viestit pysäyttävät ja tuntuvat kovemmin ihan tarkoituksella, jos emme kuuntele, jos emme ole yhteydessä omaan kehoomme.
Saattaa olla, ettemme kiinnitä huomiota omiin tarpeisiimme, emme pidä huolta itsestämme tai kehostamme. Saatamme laiminlyödä nukkumista, lepoa, terveellistä ravintoa tai omia tunteita. Voimakkaat PSM-oireet, kuukautiskivut ja valtavat vuodot, ovat viesti epätasapainosta.
Kuukautiset ja kulttuuri
Monessa kulttuurissa kuukautiset ja vuotoa pidetään likaisena asiana. Naisia joilla on vuoto, ei esimerkiksi päästetä temppeleihin tai moskeijaan rukoilemaan. Heidän ei myöskään tule osallistua tai toimittaa rituaaleja, missä palvotaan jumalia, henkiä tai vastaavaa pyhää.
Tällainen ajattelu on varsin vanhaa, joka tulisi päivittyä 2000-luvulle. Jokaisella naisella tulisi vähintään olla vapaus ja oikeus harjoittaa oma uskoa ja elämää ilman naiseuteen liittyvää häpeää. Häpeä kulttuuria on opetettu myös meillä Suomessa ja kristinuskossa.
Raamatun mukaan naiset ovat kuukautisvuodon aikana saastaisia ja epäpuhtaita, ja heihin ei tule koskea, saatika harrastaa seksiä heidän kanssa, tai tulee itse epäpuhtaaksi. On opetettu, että kaikki paikat missä nainen tällöin makaa tai istuu on myös saastaista. Nainen joka synnyttää pojan, on saastainen 7 päivää, mutta jos hän synnyttää tyttölapsen, on hän kaksin verroin saastainen, eli 14 päivän ajan. Synnytyksen jälkeen oleva jälkivuoto aiheuttaa epäpuhtauden.
On uskottu, että kuukautisvuoto aiheutti tauteja ja toisaalta verta on myös käytetty taikauskossa pahoja henkiä vastaan. Naisen kohtu ja kuukautisvuoto on lisäksi liitetty hysteriaan, eli naisen hulluuteen, jota pidettiin todellisena sairautena aikanaan.
Näihin uskomuksiin on liittynyt tiedon ja sivistyksen puute ja kenties pelkoa. Kuukautisvuotoa on saatettu pitää yhtä likaisena kuin kaikkia muita ihmisen eritteitä. Lopullisesti kuukautiskiertoon liittyvät fysiologiset tapahtumat pystyttiin osoittamaan vasta 1900-luvun alkupuolella tieteen ja tutkimuksen kehittyessä.
Syvemmällä tasolla uskon, että naista ja hänen voimaansa on todella pelätty. Hänellä on ollut jotain sellaista, jota miehillä ei ole ollut – kuukautisvuoto – ja kyky luoda ja kantaa elämää. Uskon, että tämän kautta naista ja naisen asemaa on alistettu, hänet on vaiennettu ja kansalle on haluttu uskotella, että naisen voima, onkin jotain sellaista, minkä takia hän on vähemmän, kuin hän oikeasti on. Asetelma siitä, että nainen on tullut miehen kylkiluusta ja nainen teki syntiä paratiisissa, kuuluu minusta tähän samaan kategoriaan.
Nainen ja naisen keho – pyhä kuin temppeli
Nainen ja Naisen keho on pyhä. Kehomme on meidän lahja, mistä meidän tulee kantaa vastuu, pitää hyvää huolta ja rakastaa. Meidän keho tuottaa meille sanoin kuvaamatonta nautintoa, mistä jokainen nainen voi nauttia joko itsekseen tai toisen kanssa. Meissä tai meidän kehossa ei ole mitään hävettävää, noloa tai epäpuhdasta.
Minusta olisi upeaa, jos ottaisimme käyttöön uuden tradition ja muodostaisimme uudenlaista kulttuuria kuukautisten ympärille, missä juhlisimme sitä, kun nuori tyttö saa ensimmäiset kuukautiset. Ymmärrän, että teini-ikäiselle voi toki olla haaste edes puhua asiasta, mutta vähimmillään voisimme opettaa nuorille naisille, kuinka kaunista ja erityistä tämä on. Me Naisina toimimme esimerkin lailla.
Aikaa itselle
Kuukautisten aika on myös aikaa itselle. Silloin käännymme luonnostaan sisäänpäin, tarvitsemme enemmän lepoa ja rauhoittumista. Sitä tulisi kunnioittaa ja vaalia. Tätä voimme opettaa uusille sukupolville.
Naiset – meidän keho on ihmeellinen ja uskomaton lahja! Meissä elää voimakas luomisen voima ja energia. Minusta on aivan upeaa olla nainen ja rakastan kuukautisvuotoani, sillä se kertoo minulle miten mieletön kyky minussa elää – kyky luoda ja kantaa elämää sisälläni.
Tiesitkö, että ovulaatio voi tapahtua kaksi kertaa kierron aikana? Tämä tapahtuu kuitenkin yleensä suunnilleen samaan aikaan eli 24 tunnin sisällä. Epäidenttiset kaksoset saavat alkunsa kahden eri munasolun ovulaatiosta.
KUUkautiset ja KUUN KIERTO
Kuukautiskierto on tavallisesti samanpituinen, kuin kuun matka maapallon ympäri. Kuukautiset ovat saaneet nimensä siitä, että ajatellaan niiden olevan yhteydessä kuuhun ja kuun kiertoon. On myös havaittu, että todella monilla naisilla on joko kuukautiset tai ovulaatio, joko uuden kuun tai täyden kuun aikaan.
Tarina kertoo, että alunperin naiset ovuloivat täyden kuun aikaan, jolloin oli paljon valoa ja vuotivat kun oli pimeää, eli uuden kuun aikaan, jolloin energia oli enemmän sisäänpäin kääntyvää. Tämä oli luonnollinen sykli, etenkin silloin, kun ihmiset elivät lähellä luontoa ja luonnon valon, syklien ja vuodenaikojen mukaan. Naisen luonnollinen kuukautiskierto on noin 28 päivää.
Moderni aika, loisteputkivalot, kirkkaat tv-, tietokone- ja puhelinruudut, sekä asuminen/ oleskelu sisätiloissa vaikuttaa luonnolliseen kiertoon. Toki myös meillä Suomessa kesäaika on erilaista, kun valoa on koko ajan. Sekin sekoittaa meidän sisäistä rytmiä.
YHTEYS
Luontoyhteys ei ole enää itsestäänselvä, kuten ennen. Toisaalta se ei ole niin kaukana menneisyydessä, etteikö siihen voisi vielä suhteellisen helposti luoda yhteyttä, jos niin tahtoo. Esiäidit ja -isät jotka elivät luonnon syklien mukaan eivät ole unohtaneet meitä, vaikka he eivät fyysisesti ole enää läsnä ja luonamme.
Toinen iso muuttunut tekijä on yhteys muihin ihmisiin ja muihin naisiin, joka on kuitenkin uudelleen muutoksessa. Kollektiivitietoisuus kasvaa ja feminiini energia on nousussa, voimistumassa. Naiset yhdistävät jälleen voimansa, mutta ei negatiivisessa valossa, vaan rakkaudessa. Näin tekevät myös miehet. Todellinen voima löytyy rakkaudesta.
Tämä aika kutsuu yhteyden uudelleen rakentumista sekä luonnon, että ihmisten välillä. Siitä syystä Naisten- ja Miestenpiirejä luodaan juuri nyt. Luodaan tila, missä voimme jälleen olla ja kasvaa yhdessä. Tila missä voimme jakaa ja tukea toisiamme rakkaudessa.
MITEN LUODA YHTEYS LUONTOON JA KUUHUN
Jos tunnet, että sinä et elä yhteydessä luontoon tai kuuhun, ei hätää. Voit alkaa luomaan sitä nyt ja vähitellen syventää omaa yhteyttäsi omaan feminiini energiaasi, joka tahtoo luonnostaan kulkea sinun, luonnon ja kuun kierron välillä. Kuun energia ja valo on täynnä vahvaa feminiini energiaa!
Kaikki alkaa tietoisuudesta, tästä kaikesta, mitä olet nyt lukenut. Voit seuraavaksi ottaa selvää milloin on seuraava täyden kuun aika ja katsella avoimesti sitä suhteessa omaan luonnolliseen kiertoosi. Ymmärrettävästi, hormonaalinen ehkäisy ja kierukka, haittaa yhteyttä itseesi, sinun kehon, luonnollisen kierron ja luonnon välillä. Toki voit siitä huolimatta tutkia kuun kiertoa ja omia syklejäsi ja luoda yhteyttä niihin.
Joillain naisilla sykli kulkee luonnostaan uuden kuun mukaan, joillain täyden kuun mukaan. Vuoto ja ovulaatio tapahtuu jomman kumman aikana, jos kehosi on yhteydessä kuun kiertoon. Elämän eri vaiheet vaikuttavat tähän rytmiin ja ne voivat myös vaihdella eri ajanjaksojen välillä.
KUUKAUTISKIERTO
Kuukautiskierto on toistuva kierto naisen elämän kierrossa ja kulussa. Kuukautiskierrossa on eri vaiheita, aivan kuten vuodessa on erilaisia vaiheita.
Jokainen kierto on samanlainen, mutta silti erilainen. Luonnon sykli kulkee aina läpi samanlaisen kierron – syntymä, kasvu, täysi loisto, sadonkorjuu, kuihutuminen ja maadoittuminen, kuolema ja taas uudelleensyntyminen. Kuukaustikierto kulkee myös tätä rataa. Se voidaan myös jakaa neljään vaiheeseen ja viikkoon, aivan kuten meillä luonnossa ja vuodessa on 4 vuodenaikaa.
Ajatellaan, että jos kiertosi on pidempi tai lyhyempi kuin 28 päivää, on kierron ensimmäinen puolikas se vaihe, joka pitenee tai lyhenee. Ovulaation jälkeen, vaihe on yleensä saman mittainen, 13-15 päivää pitkä. Jokainen kierron viikko on erilainen, aivan kuten vuodenajat.
VIIKOT KUIN VUODENAJAT
Ensimmäinen viikko muistuttaa kevättä, toinen kesää, kolmas syksyä ja neljäs talvea. Jokaisessa viikkossa on omanlainen energia ja taajuus. Kehon viestit ovat erilaiset, jo johtuen fysiologisista hormonaalisista muutoksista. Nämä kuukautiskierron vuodenajat näkyvät olossa, mielialassa, kaikessa mitä teemme, mitä koemme, meidän voimatasoissa, meidän ajatuksissa ja tunteissa.
Kun alat ajattelemaan omaa kiertoasi vuodenaikojen mukaan, saatat alkaa ymmärtämään itseäsi ja kehoasi paremmin. Tämä on mielenkiintoinen tutkimusmatka, jota suosittelen jokaiselle naiselle. Tulet saamaan vahvemman yhteyden itseesi, kehoosi ja luontaiseen elämän virtaukseen.
Voit muovata koko elämäsi kuukautiskierron ympärille jos tahdot. Se tuntuu itseasiassa aika luonnolliselta, kun sitä miettii ja sille antaa mahdollisuuden. Aloita uudet projektit syklin alussa 1-2 viikon aikana. Keskity luovaan työhön ja anna kaiken vapaasti tulla ulos ja esille mikä tahtoo sinussa ilmentyä.
Kun ovuloit kolmannen viikon aikana, olet luonnollisesti ulospäin suuntautunut, sosiaalinen ja aktiivinen. Olosi saattaa olla erityisen mehukas, seksikäs, halukas ja valloittava. Kierron viimeisellä viikolla on luonnollista vetäytä, olla kotona, rauhoittua, nukkua enemmän ja ottaa enemmän aikaa palautumiselle. Vuodon ensimmäiset päivät ovat mitä parhaimpia hetkiä levolle.
Kun kuuntelet sisäistä sykliäsi ja rauhoitut ennen vuodon alkua, olet valmiimpi päästämään irti, kun vuoto alkaa. Henkisyyden aspektissa ajatellaan, että vuoto edustaa puhdistumista, ei suoranaisesti epäpuhtaassa mielessä, vaan niin, että sen myötä voit päästää irti kaikesta sellaisesta, joka ei enää palvele sinua. Uusi sykli alkaa silloin entistä virkeämpänä ja täynnä elinvoimaa.
Viikko Yksi
Päivä 1= ensimmäinen vuoto-päivä – päivä 7:
Kuolema ja uudelleensyntymisen vaihe. Fokus on sisäänpäin ja hiljainen. Luo elämääsi rauhallinen tila ja ympäristö, missä voit levätä ja kuunnella omia tarpeitasi. Tee itsellesi vaikka lämmin kylpy, käytä ihania eteerisiä öljyjä. Rauhoitu edes päiväksi.
Voit luoda itsellesi täysin omanlaisen pyhän rituaalin kuukautisvuodon aikaan tai ensimmäisille päiville, jolloin kiinnität huomiota itseesi, kehoosi, mieleesi ja tunteisiisi. Kunnioita tätä aikaa. Näin kunnioitat itseäsi, kehoasi ja naiseuttasi – voimakasta feminiini energiaasi joka sinussa virtaa.
Tee oma kuukautis-seremonia, pue päällesi punaista, käytä kristalleja esim kuukiveä jossa on vahva parantava ja tasapainottava energia, syö hyvin ja pidä itsesi lämpimänä. Mene luontoon, kävelylle, hengitä ja meditoi. Yhdistä tähän vaikka irtipäästämis rituaali ja uudet intentiot. Piirrä, maalaa tai kirjoita, kuuntele mitä kehosi kaipaa.
Harjoita myötätuntoa, ymmärrystä ja hyväksyntää itseäsi kohtaan. Ole hellä ja lempeä kaikin tavoin. Tee asioita, jotka tuntuvat hyvältä sinulle. Jos tunnet, että tarvitsevasi hiljaisuutta, ota aikaa itsellesi.
Irtipäästäminen – voit tutkia mistä voit tai mistä tulisi päästää irti. Mikä ei enää palvele sinua? Uskomukset, asenteet, tavat, rutiinit, ihmissuhteet? Kun vuoto lakkaa, alkaa kevään energia virrata sinussa. Voit alkaa istuttamaan uusia siemeniä elämääsi. Olosi voi olla pehmeä, vähän haavoittuvainen, kaikki alkaa jälleen alusta.
Viikko kaksi
Päivä 8-14:
Korkea energettinen värähtely ja luovuuden voima. Nyt on kesä! Olet aktiivinen fyysisesti, seksuaalisesti, luovuuden energia virtaa sinussa aina seuraavaan ovulaatioon saakka. Tietoisuus itsestä ja muista on koholla. Olet kiinnostuneempi ulkoisesta olomuodostasi. Olet tyytyväinen, onnellinen ja energinen. Täynnä elinvoimaa!
Anna luovuuden energian, elämän energian ja seksuaali energian virrata. Ilmennä itseäsi. Anna itsesi näkyä!
Viikko kolme
Päivä 15-21:
Sadonkorjuun aika, vauhti rauhoittuu hieman. Syksyn energia koittaa ja ovulaation jälkeinen vaihe. Olo voi olla positiivinen ja valoisa tai hieman melankolinen. Jos munasolu ei hedelmöity, voi keho energeettisesti olla hieman allapäin. Tai riippuen siitä, miten käytit luovuuden vaiheen, mitä sait aikaan, voi se myös vaikuttaa nyt päälimmäisenä olotilassa. Olo voi olla helpottunut tai voi olla, että alat kaipaamaan muutosta. Saatat haluta siivota elämästäsi tai ympäriltäsi pois jotakin tarpeetonta. Päätä projekteja tai höllää vähän tahtia. Ole kiitollinen siitä, mitä sait aikaan ja missä onnistuit. Älä tuomitse itseäsi.
Asiat, jotka eivät toimi, näyttäytyvät sinulle nyt selkeämmin. Tämä voi tuntua joko helpottavalta tai haastavalta. Jos jokin teema toistuu, siihen on syynsä. Se kaipaa huomiotasi, jotta tekisit asialle jotakin. Olotila voi olla raskas tai helpottunut; ”mikään ei toimi,” tai ”viimein voin levätä”.
Viikko neljä
Päivä 22-28:
Vuoto ja selkeys. Talven energia. Nyt voit kenties nähdä ja tuntea tämän syklin tuomat opetukset ja sanomat. Voi tuntua siltä, että on valmis päästämään irti ja antautumaan, tai sitten tunne on ärsyyntynyt ja turhautunut. Muut eivät kiinnosta, emotionaalisesti tuntuu, kuin ei olisi juuri mitään annettavaa ja fokus on sisäänpäin kääntynyt.
Kun ymmärrämme syklin ja jaksojen tuomaa energeettistä viestiä, voimme ymmärtää itseämme paremmin ja mukautua energiaan. Luomme mahdollisuuden itsellemme, missä voimme synkronoitua oman sisäisen virtauksen tilaan. Uskon tämän luovan tasapainoa meidän elämään, kaikkeen tekemiseen ja ihmissuhteisiin.
Voimme luoda harmoniaa elämään kuuntelemalla kehon luonnollisia syklejä. Kun kunnioitamme omaa kiertoa, kunnioitamme feminiinienergiaa meissä ja muissa, sen koko loistossa, valoa, pimeää, mehukasta, mysteeristä, luovuutta, seksuaalisuutta, ihanaa sensuellia – koko Naisena olemisen potentiaalia. Äiti Maan ohjauksessa olemme kotona, omassa villissä luonnossamme.
KEHO TOIVOO MEILTÄ HUOMIOTA
Kannustan kuuntelemaan kehon viestejä. Onko sinulla kuukautiskipuja, voimakasta vuotoa tai muita oireita? Mistä ne voisivat oikeasti kertoa? Millaisesta tarpeesta ne voivat puhua? Kuunteletko ja otatko huomioon kaikki tarpeesi? Fysiologiset, lepo, ravinto, nesteytys, sopiva liikunta? Entä emotionaaliset tarpeet? Oletko itsesi paras ystävä? Saako kehosi positiivista huomiota? Hyväiletkö itseäsi? Oletko sinut kehosi kanssa? Hyväksytkö itsesi? Näetkö itse kuinka kaunis olet sisältä ja ulkoa? Puhutko itsellesi kauniisti?
Entä henkisyys ja spirituaalinen aspekti elämässäsi? Täyttyykö se? Kunnioitatko omia arvojasi? Elätkö oman arvomaailman mukaan? Elätkö yhteydessä sisimpääsi, kuunnellen sydäntäsi? Ellet kuuntele itseäsi näillä alueilla, on aivan taattua, että elimistösi ja tunnemaailmassasi reagoit ärtymyksellä, turhautumisella, kiukulla, väsymyksellä tai huonolla tuulella. Samoin käy jos laiminlyöt lepoa, palautumista, kehon ravitsemista terveellisellä värikylläisellä ravinnolla, valolla ja raittiilla ilmalla!
Kaikilla tunteilla on myös viesti. Eivät ne tule tyhjästä, eivätkä ulkopuoleltasi. Ne kehittyvät sinussa, syystä tai toisesta. Niillä on sanoma, siksi ne tulevat luoksesi. Mitä ikinä siis tarvitset, anna itsellesi se. Kuuntele, se vaatii usein pysähtymistä.
Voit myös tietoisesti päästää irti kaikista vanhoista uskomuksista, tavoista tai muusta sellaisesta, joka ei enää palvele sinua. Kuukautisvuoto ja sen aika ovat loistavaa aikaa tähän. Syksyn ajassa on samaa energiaa. Naisilla se tapahtuu kuukausittain sisäisen syksyn myötä. Voimakkaat PMS oireet pysäyttävät, jos sinun tulee pysähtyä ja ottaa aikaa itsellesi, kunnella tarkemmin kehoasi, tarpeitasi ja tunteistasi.
Pysähtyessä saamme paremmin yhteyden sisäiseen viisauteen ja totuuteen. Kuukautisten aikaan muistele myös uniasi tarkemmin, siellä saattaa olla tärkeitä viestejä sinulle myös.
INTIAANIT
Monissa Intiaani heimoissa juhlitaan tytön ensimmäisiä kuukautisia erityisten seremonioiden ja rituaalinen kautta, jotka kuvastavat nuoren tytön siirtymistä naiseuteen ja yhteyttä Äiti Maahan ja luontoon. Tytöstä tulee yhtä hedelmällinen kuin maasta.
Naiseksi tulemin on kunnia, jotain pyhää ja etuoikeus. Jotain mitä todella pidetään arvossa. Siinä ei ole häivähdystäkään häpeästä tai salailusta. Se on suuri juhla koko kylässä. Olen lukenut myös, että kuukautisvuodon aikaan naisia pidettiin todella voimallisina ja uskottiin heillä olevan taikavoimia ja näkijän kykyjä.
Ajatus kiehtoo.
ALKEMIAA
Koko kuukautissykli on alkemiaa ja prosessi itsessään. Nainen läpikäy oman sisäisen prosessin ja transformaation. Olemme osa tätä sykliä halusimme sitä tai emme. Koko ajan luomme uutta ja jätämme taaksemme jotakin vanhaa, jotta voimme jälleen synnyttää uutta. Sykli toistuu. Kun yhdymme tähän pyhään rituaaliin tietoisella tasolla, herää syvempi yhteys itseemme, toisiin, kehossa, elämässä ja maapallolla. Syklisyys ja elämänkierto näkyy kaikkialla. Kun näemme tämän, voimme tuntea yhteyden meissä, luontoon ja kaikkeen ympärillämme.
NAISEN ELÄMÄ JA TRANSFORMAATIO
Naisen elämä on muutosta. Naisen keho on myös alati muuttuva. Meitä yhdistää moni asia, mutta silti olemme ajan saatossa vieraantuneet toisistamme. Uskon, että uusi aika on koittanut ja maailmanlaajuinen muutos on parasta aikaa meneillään. Naistenpiirit ja niiden syntyminen on yksi merkki tästä.
Natural Wellness Naistenpiiri sai alkunsa viime vuoden elokuussa ja kokoonnuimme tähän lämminhenkiseen ja rakkaudelliseen piiriin kerran kuussa. Piiri on maksuton, sillä haluan että kaikilla on mahdollisuus osallistua. Tule siis juuri sellaisena kun olet. Täällä on tilaa hengittää, täällä on rauha. Lue lisää Naistenpiiristä tästä!
Seuraava Naistenpiiri kokoontuu Ma 14.1 kl 18.00-20.00.
”Naiseus on kaunista. Kaikki naiseudessa on kaunista. Meillä on kyky ja mahdollisuus uusiutua joka kuukausi. Kun ymmärrämme tämän ja yhteyden kaikken, saamme yhä enemmän irti luonnollisesta kuun kierrosta ja kuuntelemalla itseämme teemme elämästä ihanampaa ja nautinnollisempaa!”
KUUKAUTISET KUNNIOITUS NAISEUS
Kun kunnioitat vuotoa ja kuukautisia, viestit energeettisesti itsellesi ja ympäristöllesi myös kuinka upea Nainen olet ja miten nautit Naiseudesta, Naisellisuudesta, kehostasi ja itsestäsi. On siis erittäin tärkeää huomata, miten suhtautuminen omaan kehoon ja vuotoon vaikuttaa energeettisesti koko olemukseesi ja kokemukseen naiseudesta. Ellet rakasta kuukautisia ja näe miten ihmeellinen asia vuoto on, miten voisit nähdä itsesi kokonaisuudessaan kauniina ja ihmeellisenä olentona ikinä. Olet KOKONAINEN.
Sinä NAINEN, olet kaunis! Verinen vuotosi on totuudellinen osa sinua, joka kertoo sinun huikeasta potentiaalista, huikeasta elämän lähteestä ja luovuuden voimasta.
”Rakastu ja rakasta! Luo uusia, puhtaita intentioita uuden kuun tai vuodon aikaan ja aloita sykli luonnon mukaan uusia siemeniä istuttamalla, jotka ruokkivat sielusi polkua.”
Naisen syklit, muutos ja transformaatiokyky on taianomaista. Sinä Nainen olet taikaa!
Millaisia ajatuksia tämä herätti?
Piditkö postauksesta Kuukautiset – spirituaalinen aspekti?