Sara Adolfsen

Ensimmäiseltä ammatiltani olen terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja.

Työskentelin terveydenhuollossa kymmenen vuotta. Hoitotyö opetti minulle valtavasti siitä, miten ihmiskeho toimii — anatomiasta, fysiologiasta, sairauksista ja siitä, mitä tapahtuu, kun kehon tasapaino järkkyy. Näin ja koin myös paljon sellaista, joka soti isosti omaa arvomaailmaani vastaan. Siinä suurimpana se, ettei todellinen ihmisen ansaitsema kohtaaminen, johon tarvitaan kiireettömyyttä ja aikaa — ihmisen nähdyksi ja kuulluksi tulemista, tai kokonaisvaltaista hoitamista — se ei ole suurimmaksi osaksi hoitotyössä mahdollista.

Se, mistä en oppinut yhtään mitään, oli se, miltä tuntuu todella elää omassa kehossaan — elää ja toimia keholähtöisesti.

Kuunnella sitä.
Tuntea se sisältäpäin.
Tunnistaa omat rajansa, tarpeensa, tunteensa ja halunsa.

Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että kehosta voi tietää valtavasti olematta silti yhteydessä omaansa.

Oma suhteeni kehooni oli pitkään jotain aivan muuta kuin yhteyttä.

Nuorena naisena olin oppinut katsomaan kehoani ulkopuolisen katseen kautta. Vihasin ja häpesin kehoani. Olin todella epävarma itsestäni.

Fitnessvuosina siitä tuli projekti.

Jotain, jota pystyi harjoittamaan, mittaamaan, muokkaamaan ja kontrolloimaan. Tämä ulkoinen kontrollointi oli keino elää sen kaaoksen kanssa, mitä sisälläni tunsin.

Samaan aikaan sisälläni eli myös tunne siitä, että elämässä täytyi olla jotain enemmän. Etsin syvempää merkitystä. Tämä tunne vei ensin fitneksen ja uppumisen kautta opiskeluun, josta rakensin itselleni uutta polkua, ja siirryin lopulta hoitotyöstä täyspäiväiseksi yrittäjäksi vuonna 2017.

Matkan varrelle mahtui erilaisia maailmoja: eko-kosmetologina toimimista, funktionaalisen lääketieteen opintoja ja ravintovalmennusta sekä oman Bohemian Goddess -vaate- ja korubrändini rakentamista.

Ennen yrittäjyyttä kehoni kuitenkin pysäytti minut monta kertaa.

Uupumus oli ensimmäinen, joka muutti jotain olennaista suhteessani itseeni.

Aloin vähitellen kysyä:

Mitä kehoni yrittää kertoa minulle?

Tämän kautta paransin muun muassa itseni ja muutin koko elämäni suunnan. Minulle on olemassa elämä ennen uupumusta ja elämä sen jälkeen.

Bali on vuosien ajan ollut kotini ja tärkeä osa tätä matkaa.

Siellä elämäni sai uudenlaisen rytmin, ja samalla aloin tutkia yhä syvemmin omaa suhdettani naiseuteen ja seksuaalisuuteen.

Mitä naiseus oikeastaan merkitsee minulle?
Mikä minussa on aidosti omaa — ja mikä opittua?
Mitä olen saanut olla?
Mitä olen oppinut pienentämään, kontrolloimaan, häpeämään tai piilottamaan?

Naiseudesta tuli minulle vähemmän ajatus siitä, millainen naisen pitäisi olla, ja enemmän elävä tutkimusmatka siihen, miltä tuntuu olla minä tässä kehossa.

Voima ja herkkyys.
Halu ja rajat.
Kontrolli ja antautuminen.
Näkyminen ja piiloutuminen.
Nautinto.
Eros. Seksuaalienergia elinvoimana.
Elossa olo — eloisuus.

Ja kaikki se, myös kaikki ristiriidat, jotka mahtuvat ihmisyyteen.

Rakkaus, raskaudet, synnytykset ja äitiys veivät suhteeni kehoon jälleen aivan uudelle tasolle.

Keho ei ollut enää vain jotain, jota katsotaan ulkopuolelta, arvioidaan, optimoidaan tai yritetään parantaa jollain tapaa.

Se kantoi elämää.
Synnytti.
Ravitsi.

Meidän keho on intuitiivinen ja äärimmäisen viisas.

Äitiys toi näkyväksi myös uusia puolia itsessäni ja naiseudessa. Asioita, joita vain kokemus voi tuoda tietoiseksi.

Miten maailman suurin rakkaus ja suunnaton herkkyys voi elää samaan aikaan tarvitsevuuden, yksinäisyyden, vihan, pelon, surun, voiman, nautinnon ja miljoonien ristiriitojen kanssa. Kaikkea sitä, mitä ihmisyydessä on, mutta mistä emme riittävästi puhu.

Ja juuri tässä alkoi kirkastua yksi niistä kysymyksistä, jotka ovat nykyisen työni ytimessä:

Mitä tapahtuu niille puolille meistä, joille ei ole ollut tilaa?

Somatiikan kautta moni asia, jonka olin aiemmin ymmärtänyt ajatuksen tasolla, alkoi avautua aivan toisella tapaa.

Kehon kautta.

Kouluttauduin Trauma Informed Somatic Educator for Women -ohjaajaksi ja syvensin ymmärrystäni hermostosta, tunteista, kehollisesta kokemuksesta ja siitä, miten menneisyytemme elää meissä myös sanojen ulkopuolella.

Matkani ei pysähtynyt hermoston säätelyyn tai turvallisuuden rakentamiseen.

Minua alkoi kiinnostaa yhä enemmän se, mitä tapahtuu niille osille itsestämme, jotka olemme oppineet olevan liikaa, väärin, häpeällisiä tai kiellettyjä.

Kouluttauduin Shadow Work Facilitatoriksi, ja varjotyö toi mukaan uuden kerroksen, suuren intohimoni:

sen, mitä piilotamme.
sen, mitä häpeämme.
sen, mitä torjumme itsessämme.
ja joskus myös sen, mitä salaa kaipaamme kaikkein eniten.

Kiehtovinta tässä työssä on se, että varjo ei ole vain kaikki ”negatiiviset” tai ”pimeät” puolet. Varjo sisältää meidän suurimmat lahjamme, äänemme, potentiaalimme, itseilmaisumme ja lopulta vapautemme.

Varjotyö vei minut luontevasti myös seksuaalisuuden äärelle.

Seksuaalisuus ei ole irrallinen osa ihmisyyttä, vaan päinvastoin, se on oleellinen osa sitä. Seksuaalienergia on elämän energiaa, elinvoimaa. Kaikki seuraavat aiheet:

Häpeä.
Halu.
Nautinto.
Viha.
Voima.
Herkkyys.
Tarvitsevuus.
Äitiys.

nivoutuvat yhteen myös seksuaalisuuden kanssa.

Nämä elävät kehossa ja usein juurikin varjossa — siellä, mitä emme enää uskalla tuntea, haluta, ilmaista tai edes nähdä itsessämme.

Siksi somatiikka, varjotyö ja seksuaalisuus eivät ole minulle kolme erillistä maailmaa.

Ne kohtaavat samassa paikassa:
kehossa, jossa koko ihmisyytemme elää.

Tästä tutkimusmatkasta syntyi myös The Forbidden Feminine.

Tila naisille tutkia naiseuden varjoja — sitä, minkä olemme oppineet itsessämme piilottamaan, häpeämään, kontrolloimaan tai kieltämään.

Työssäni kohtaavat naiseus, keho, varjotyö, seksuaalisuus ja ne monet ristiriidat, joita naiseuteen, äitiyteen ja ihmisyyteen kuuluu.

Halu ja häpeä.
Voima ja tarvitsevuus.
Viha ja herkkyys.
Nautinto ja kontrolli.
Se, mitä näytämme — ja se, minkä olemme oppineet piilottamaan.

Tarkoitus ei ole tulla joksikin uudeksi tai rakentaa jälleen yhtä ihannetta siitä, millainen naisen pitäisi olla.

Vaan tehdä tilaa kokonaisemmalle ihmisyydelle.
Sille, mikä meissä jo on.

Paikka, jossa muistat, kuka olet.